• Elina Kaukoluoto

Say CHEESEcake!

Minä rakastan kakkuja. Ja oikeastaan kaikkia leivonnaisia. Pidän leipomisesta, mutta en ole ollut siinä koskaan kovin hyvä, ekspertti en ole vieläkään. Ennen kuin muutin Kouvolaan, bravuurini oli pakastepitsa (siskoni väittää niin). Kouvolassa opettelin tylsyyksissäni laittamaan ruokaa ja leipomaan. Olen edelleen sellainen kokki ja leipuri, joka joskus onnistuu todella hyvin ja joskus todella huonosti. Välillä innostun niiiin kovasti jostain, että realiteetit unohtuvat ja vastassa on taattu katastrofi. Mutta kaikesta oppii. Ja olen vahvasti sitä mieltä, että kaikki on mahdollista – ja ainakin kokeilemisen arvoista. Siksi suosittelen vetämään rohkeasti kokin hatun päähän ja kokeilemaan. Se saattaa olla ihan hauskaakin 😉

Tämä helppo juustokakku, mistä jo ehdin vihjaistakin, sopii jokaiseen juhlaan ja on hyvin sovellettavissa. Sen voi tehdä mansikoilla, mustikoilla, puolukoilla, herukoilla tai vaikkapa sitruunalla. Ystäväni kysyi luettuaan ensimmäisen blogipostaukseni, että onko tulossa glögikakun ohje. Tämä ei ole glögikakku, mutta tästä saa erittäin sopivan myös joulupöytään tai uuden vuoden tarjoiluihin. Tämänkin kakun kanssa, niin kuin monen muunkin leivonnaisen, maltti on valttia. Mikäli sen valmistaa irtopohjavuoassa, tulee sen antaa jähmettyä jääkaapissa ainakin 12 tuntia, mielellään enemmänkin.

Noniin, mitä tarvitset tämän kakun valmistamiseen.

- vaniljatuorejuustoa, Viola, 2 pakettia.

- suomalaisia pakastemarjoja, esim. mansikoita, n. 2 dl

- kuohukermaa, 4 dl (sekaan voi laittaa myös maustamatonta rahkaa)

- sokeria maun mukaan

- keksejä tai piparkakkuja n. 200 g.

- voita n. 75 g.

Olen itse aika suurpiirteinen määrien kanssa. Sen kyllä huomaa usein lopputuloksestakin… 😊

Tarvitset myös irtopohjavuoan, vatkaimen sekä sauvasekoittimen, mikäli käytät marjoja.

Murskaa jäiset marjat sauvasekottimella ja sekoita joukkoon vaniljatuorejuusto. Vatkaa toisessa astiassa kuohukerma vaahdoksi ja makeuta sokerilla. Yhdistä varovasti sekoittaen.

Sekoita sulatettu voi keksimurskaan. Levitä tasaisesti vuoan pohjalle. Kaada päälle täyte. Anna kovettua jääkaapissa vähintään yön yli. Ja tosiaan 8 tuntia ei riitä, vaan kakku lössähtää - kokeumusta on.

Voila!

Voit myös annostella täytteet laseihin ja saat kakkuihin ihanan twistin! Kun teet kakut laseihin, ei keksimurska tarvitse voita. Itse olen tehnyt kaikkiin juhliini näitä lasi-kakkuja, ne ovat kauniita ja niin maukkaita. Pikkujouluihin tein kakut piparkakkurahkalla tuorejuuston sijasta. Vain taivas on rajana 😉

Jos minä pystyn siihen, pystyt sinäkin! Ei muuta kuin hihat heilumaan ja herkuttelemaan. Puss!

Mustikka - sitruuna - piparkakku